torstai 25. kesäkuuta 2015

Pihkan terveystarkastus päivityksiä.

Pihkan terveystarkit silmien ja polvien osalta olivat vanhentuneet jo 2013. Sainkin viimein mahdollisuuden viedä Pihkan uudestaan tutkittavaksi. Polvet olivat edelleen täysin terveet, mutta vasemmasta silmästä löytyi yksi ylimääräinen ripsi. Tästä syystä lausuntoon tuli merkintä distichiasista.
Ylimääräinen yksittäinen ripsi tuskin tosin haittanee elämää. :)

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Iinan ensimmäiset missikisat

Tänään matkasimme siskoni kanssa Etelä-Pohjanmaalle Iinan ensimmäisiin näyttelyihin. Automatka meni, kuten aina, Iinan kanssa mallikkaasti ja ipana nukkui melkein koko ajomatkan.

Näyttelyissä sää suosi meitä mukavasti, hieman pilvistä ja pikkuinen tuulenvire eivät haitanneet, vaan päinvastoin paksuturkkisilla lappalaisilla oli helpompi olla kun ei ollut kauhea helle. 

Näyttelykokemusta meillä ei kummallakaan Iinan kanssa paljoa ole, ja se näkyi hieman kehässä sillä Iina reakoi selvästi minun jännittämiseeni, ja aina niin terhakkaasti ylhäällä kiepillä ollut häntä roikkui välillä alhaalla. Iina myös tempoi kehässä hihnassa aina välillä, harjoitusta meille siis molemmille kaivataan lisää. Tästä huolimatta (tai kenties aloittelijoiden tuurilla) Iina sai hienon arvostelun ja sijoituimme junnunarttujen 3. ja siihen vielä SA päälle.

14.6.2015 Alavuus 
Tuomari: Ekstam Eva, Uusi-Seelanti
JUN ERI 3 SA
Erittäin hyvän tyyppinen hyvät mittasuhteet omaava nuori narttu. Kaunis pää, ilme ja korvat. Hyvä etuosa. Matala kinner. Hyvä turkinlaatu. Voisi kantaa häntäänsä reippaammin.

Tapasimme Iinan kasvattajan/omistajan myös Tuurissa, samoin kuin emän toisen omistajan (sekä itse emän) ja isän omistajan. Oli oikein mukava päästä tapaamaan heidät kaikki!