sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kevättä rinnassa!

Ainakin meidän Pihka-äidillä, joka viimein aloitti juoksunsa. On niitä odotettukin! Synnytyksestä on kulunut jo neljä ja puolikuukautta, edellisistä juoksuista siis noin kuusi ja puoli kuukautta. Aloin olla ja hieman huolissani, mutta turhaan kuten yleensäkin aina. Hyvä näin!

Viime päivityksestä on taas vierähtänyt jokunen aika, pahoitteluni siitä. Kovin kummallista toki ei onneksi ole tänä aikana onnistunut tapahtumaan.

Tehosterokotuksissa eläinlääkäri oli kuulevinaan Myyn sydämestä outoa rytminvaihtelua, mutta mennessämme uudestaan sydäntutkimukseen muutamaa viikkoa myöhemmin, ei sydämestä tai EKG-stä löytynyt mitään outoa, koulukirja esimerkki oli kuulemma neitosen sydänkäyrä! (Hyvässä mielessä siis, onneksi.) Aiheutti kyllä turhia sydämen tykytyksiä minulle tuo ruljanssi.

Kävimme tänään tutustumassa suureen maailmaan, kun suuntasimme Siilinjärvelle Lappalaiskoirat Ry:n järjestämään erikoisnäyttelyyn. Pitkästä matkasta huolimatta reissu sujui erittäin hyvin, kiitos uuden matkapahoinvointilääkkeen. Pihka käyttäytyi paljon sivistyneemmin kuin odotin, vaikka Myy ja Manta olivat mukana suojeltavina. Myy ja Manta pääsivät näkemään paljon eri-ikäisiä ja näköisiä lappalaisia ja näiden omistajia, ja pikku neidit käyttäytyivät erittäin siivosti. Otatimme myös Myystä ja Mantasta Hannes Lohen geeni-tutkimusryhmälle verinäytteet. Pihkasta samainen näyte otettiin tämän ensimmäisessä näyttelyssä Vääksyssä, samalla reissulla otettiin aikanaan myös PRA-geenitesti. Tämän linkin takaa löytyy enemmänkin tietoa geenitutkimuksista: http://www.koirangeenit.fi/

Suosittelen lämpimästi, että käytätte koirianne antamassa verinäytteen.
Kaikki tieto on aina hyödyksi!

Mammakoira nauttii auringosta <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti