tiistai 12. helmikuuta 2013

Väliaika-tiedote

Edelleen olemme hengissä, työkiireet ja sairastumiset vain rajoittavat tätä blogin ylläpitoa hieman. Lupaan parantaa tapani sen suhteen heti kuin vain mahdollista! 

Kävimme tämän ”meidän” lauman kanssa viimekuun lopulla rokotuksissa ja otattamassa Pompen taudin geenitestin. Ipanat: Manta, Myy ja Mökö saivat ensimmäiset rokotuksensa ja äippä Pihka tuli mukaan tuota näytteenottoa varten. Reissu sujui kaikin puolin mukavasti. Pentuset olivat oikein reippaita tutkimuspöydällä, eikä kukaan tainnut edes huomata kun rokote laitettiin niskaan.

Ainoa ikävä asia mikä havaittiin käynnillä, on se että meidän Myyllä näyttäisi olevan pieni napatyrä. Tämä ei kuitenkaan ole huolenaihe eläinlääkärin mukaan vaan tyräaukon pitäisi sulkeutua piakkoin, jopa ennen tehosterokotuksia. Toivotaan näin! En ainakaan ole kuullut että muilla pentueen pennuilla olisi ollut tyrän kanssa ongelmaa, joten toivotaan että kyseessä ei ole se perinnöllinen versio vaan navan sitomisesta tms. synnytyksen yhteydessä tapahtunut ”vaurio”.

Otimme tosiaan myös kaikista neljästä poskisolunäytteen Pompen tautia silmällä pitäen. Ja tänään olivat tulokset ilmestyneet sähköpostiini.

Paukapää Iines ”Pihka”: Normaali/terve
Duota Ustit Gahci Manna ”Myy”: Normaali/terve
Duota Ustit Gahci Neida ”Manta”: Normaali/terve
Duota Ustit Gahci Stallu ”Mökö”: Normaali/terve

Erinomainen tulosrivi siis. :)

Pompen tauti ”pähkinänä kuoressa”:

Pompen tauti, eli GSD II, on suomenlapinkoirilla, ruotsinlapinkoirilla ja lapinporokoirilla esiintyvä glykogeeniaineenvaihdunnan sairaus. Taudissa glykogeenin hajottamisprosessi on viallinen johtuen alfa-glukosidaasi entsyymin puutoksesta. Tästä syystä soluihin kertyy glykogeeniä ja glukoositasapaino kudoksissa (esim. sydän-, luusto- ja sileässä lihaskudoksessa) on häiriintynyt.

GSD II-taudin merkkejä ovat heikko kasvu, toistuva oksennus ja käänteisvirtaus ruuansulatuskanavassa johtuen laajentuneesta ruokatorvesta, etenevä lihasheikkous aiheuttaen huonon rasituksensietokyvyn, jatkuva läähätys sekä sydänpoikkeavuudet. Sairauden ensioireet puhkeavat noin seitsemän kuukauden ikäisillä pennuilla. Sairaudesta kärsivät koirat joko kuolevat tai lopetetaan yleensä ennen kahden vuoden ikää, sillä sairauden pitkäaikainen hoito on tällä hetkellä tehotonta.

Teksti kopioitu Genoscoper Oy:n sivulta, josta geenitestin voi tilata. Testi otetaan joko poskisolunäytteenä tai verinäytteenä eläinlääkärillä (jos siis testistä tahtoo virallisen, sillä tällöin vaaditaan tunnistusmerkinnän tarkistus.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti