lauantai 8. syyskuuta 2012

Vauva tunnelmissa

Shacal Uniklubi alias Peikko tuli tänne Muurameen vieraakseemme tiistaina. Kävimme Pihkan kanssa ensin Hämeenkyrössä Peikon luona kyläilemässä, mutta ei aika ollut vielä kohdillaan, joten herra lähti meidän matkaan Keski-Suomeen. 

Peikko on ollut todella hurmaava herrasmies ja luonteeltaan aivan ihanteellinen. Mistään turhasta ei hötkyillä ja on ollut erinomainen valinta kokemuksensa perusteella myös meidän ensikertalaiselle.

Tänään sitten viimein tärppäsi ja nyt jäämme odottelemaan tiineysultraa, joka näillänäkymin on sitten ensi kuun alusta. Pidetään peukut pystyssä!