sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Uusi blogi ja uudet kujeet.

Tervehdys kaikille.
Pitäneepi alkaa harjoitella tällaisenkin (blogin) käyttöä. Hieman esittelyä ensiksi.

Olen pian 25-vuotias eläintenhoitaja. Olen tällä hetkellä töissä eläintarvikkeiden erikoisliikkeessä, Mustissa ja Mirrissä. Opiskelen myös parhaillaan koirahierojaksi. Tulevaisuuden haaveenani olisi myös valmistua fysioterapeutiksi ja erikoistua eläimiin. Toinen haaveeni tulevaisuuden suhteen on saavuttaa klinikkaeläintenhoitajan ammattitutkinto. Lisäksi olen ollut töissä eläinpuistoissa jotka olivat myös oikein unelmatyöpaikkoja.

Kasvatan suomenlapinkoiria kennelnimellä Duohta Ustit (Tosi Ystävä). Kenneltoiminta on pienimuotoista ja vielä tauolla sillä talon ainoa narttu on tällä hetkellä vasta 11 kuukautinen. Syyskuussa olisi tarkoitus mennä terveystarkastuksiin selvittämään mitä meidän neitokaisesta on kasvanut. Kriteereitäni jalostuksessa ovat ensisijaisesti terve koira, sekä luonteeltaan että rakenteeltaan. Ihanne-rakenteeni suomenlapinkoirissa on yksilö, jonka voin helposti kuvitella tekemään poronhoitotyötä. Luonteeltaan koiran täytyy olla ehdottomasti tasapainoinen, hyvän hermorakenteen omaava yksilö jolla on avoin ja ystävällinen luonne.

Taloudessamme on tällä hetkellä kaksi koiraa: Paukapää Iines "Pihka", edellä mainittu narttu ja Bearvvis Taikamatka "Joiku" n. 2,5 vuotias kastroitu uros. Joikusta oli alun perin tarkoitus tulla jalostusuros, mutta arveluttava luonne (huono hermorakenne) ja terveydelliset seikat eivät täyttäneet kriteereitäni jalostuskoiralle.

 Vasemmalla Joiku ja oikealla Pihka.

Yritän muistaa päivitellä blogia mahdollisimman usein. Minulla kun on huono tapa unohdella tällaiset päiväkirjan tyyppiset jutut aina ensihuuman jälkeen. ;)